|
FYSIOAKUSTINEN HOITO
Fysioakustinen hoito kiputilojen hoitoon ja
ennaltaehkäisyyn, Tyky-toimintaan sekä
Hyvän olon-teemapäivään
Fysioakustinen hoito perustuu matalataajuiseen
äänivärähtelyyn. Tietokoneen avulla Fa-tuoli tuottaa
matalajaksoista siniääntä, jonka korkeus vaihtelee
27-113 Hz:n välillä.
Siniäänet värähtelevät ihmisen lihaksistossa ja
vaikuttavat lihassoluihin. Hoito tuntuu kevyenä
hierontana ja värähtelynä iholla. Hoidon tavoitteena voi
olla esimerkiksi lihasten rentouttaminen, verenkierron
vilkastuttaminen tai stressiperäisten oireiden
helpottuminen.
Fysioakustista hoitoa voidaan käyttää osana
laaja-alaista musiikkiterapiaa tai omana erillisenä
hoitomuotona. Fysioakustinen hoito voi olla yksittäinen
rentoutus- tai virkistystuokio tai 5 -15 kertaa
sisältävä tavoitteellinen ja yksilöllisesti räätälöity
hoitosarja. Yksi hoitokerta voi vaihdella 10 – 40 min.
Fysioakustinen hoito on hyvin hellävaraista, joten
hoitoa voidaan antaa sellaisillekin kipupotilaille,
joille esimerkiksi manuaalinen hieronta ei ole
mahdollista.
Fysioakustinen hoito on saatavana Musiikkiterapia
Aeolinan omassa toimitilassa, mutta mahdollista
järjestää myös ostavan asiakkaan osoittamassa tilassa
silloin kun asiakkaita useampia saman päivän aikana.
|